Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Esittely

        

 

Tallin tilusten täydellinen remontti on saatu päätökseen vuoden 2017 kesän loppupuolella. Liukuovitetuissa karsinoissa on pohjalla kuminen matto ja sen päällä paksu kerros kuivikkeena käytettyä hamppua. Ruokinnasta on tehty erityisen helppoa siten, että kunkin karsinan ruoka-astiat ovat irroitettavaa mallia ja lisäksi kaltereita on mahdollista liu'uttaa, jotta ruoka-astian voi asettaa hevoselle myös ulkoakäsin. Kuhunkin karsinaan kuuluu sen lisäksi ulos aukeava ikkuna ovineen.

Tallirakennus kattaa sen lisäksi myös varustehuoneen, jossa jokaisen hevosen varusteille on nimikoituna oma paikka. Harjapakeille ja muille hevosen henkilökohtaisille hygeniatuotteille on varattu tilaa kaapistosta, vesihanan yhteydestä. Satulat ja suitset löytyvät seinustoilta, niin kuin myös hyllyt ja mahdolliset varustearkut, joihin on mahdollisuus sijoittaa loput tavaroista. Varustehuoneen vieressä puolestaan sijaitsee pieni keittiö, jossa on myös pyykkikone varusteiden pesua varten. Tallin pienellä sisäpihalla, johon varustehuoneen kautta pääsee voi viettää aikaa vaikkapa pullakahvien merkeissä.

 

             

 

Ruokintahuoneessa puolestaan nimensäkin mukaisesti säilytetään hevosten ruokia sekä niiden lisäksi lääkkeitä, ensiaputarvikkeita ja näihin liittyviä hevoskohtaisia ohjeita. Koska karsinoissa ei ole kiinteitä ruoka-astioita, niin käytössä olevat astiat on nimikoitu sitä varten, että valmiiksi tehdyn ruoan voi jättää tekeytymään ruokintahuoneeseen. Pesuhuoneen yhteydessä on myös solarium ja kuivatushuone, joka on tarkoitettu hevosten varusteiden kuivattamiseen pesun tai vaikkapa kostean maastoreissun jälkeen.

Alakerrassa on vessa, mutta niin myös oleskeluun tarkoitetussa yläkerrassa. Yläkerran oleskelutilat keittiöineen on tarkoitettu tallin henkilökunnalle. Vaikka hoitajien ja hevosten omistajien tavaroille on varattu yläkerrasta nimikoidut kaappitilat, niin saat varmasti osaksesi hyväntahtoisia huomautuksia, mikäli uskaltaudut kävelemään tallikengät jalassa oleskeluhuoneessa. Kirjahylly kattaa suurimmaksi osaksi hevosaiheisia kirjoja ja elokuvia, vaikka sekaan on eksynyt myös varmasti kaikenlaista muutakin.

 

      

 

Meillä hevoset tarhailevat ensisijaisesti ympäri vuoden nurmipohjaisissa tarhoissa. Hevosia tarhataan yleensä suhteellisen pienissä porukoissa, jotta toistensa kanssa toimeentulevat yksilöt saataisiin samoihin tarhoihin, mutta ottaen huomioon myös hevoset, jotka viihtyvät parhaiten yksinään. Yleensä yhtä tarhaa kohti hevosia on yhdestä neljään. Hevosille on tarjolla kesäksi myös tarhojakin isommat laitumet, jotka ovat pienen kävelymatkan päässä vähän kauempana järven rannalla. Tällöin onkin mahdollisuus itse valita yksilöllisesti, miten hevosensa haluaa ulkoilevan. Hiekkapohjaisia tarhoja kuitenkin löytyy hevosia varten, joiden vatsa ei kestä keväällä ja syksylläkin vihreän syöntiä. Toki lumen takia syöminen rajoittuu säilöheinään viimeistään talviaikaan.

Heinät sekä lantala sijaitsevat puolestaan tallirakennusta vastapäätä olevassa rakennuksessa omilla puolillaan, ei suinkaan yhdistettynä. Tallissa on tietysti myös talikoita ja muita tarvikkeita, mutta lantalasta niitä löytyy myös lisää. Katoksessa oleva kävelytyskone on tallin henkilökunnan hevosien vapaassa käytössä. Koneeseen mahtuu kerralla neljä hevosta ja vauhtia voi tuttuun tapaan itse säädellä sopivaksi.

 

            

 

Tilaa löytyy harrastaa lajia, kuin lajia. Maneesi kattaa katsomon ja laadukkaan kaluston. Sen yhteydessä onkin varasto, jossa kaikenlaisia tarvikkeita säilytetään kartioista laajaan estekalustoon. Lämmitetyn maneesin lisäksi tiluksiin kuuluu koulukenttä sekä estekenttä, jota nimestään huolimatta käytetään suuren kokonsa takia kaikenlaiseen toimintaan. Pihalta löytyy myös pyöröaitaus lähinnä maastakäsittelyä ja nuoria hevosia varten. Suuri nurmikenttä, josta löytyy niin tasainen aukio, kuin maastoesteitä on Bergvallin ja naapuritallin yhteisessä käytössä. Tilaa kuitenkin riittää hehtaareittain, joten liian ahdasta ei pitäisi tulla.

Maastot ovat hyvin vaihtelevia. Löytyy vaikeakulkuista kinttupolkua sekä purupohjaisia, leveitä ja valaistuja teitä ja kaikkea siltä väliltä. Bergvall sijaitsee hyvin tyypillisessä Norjalaisessa ympäristössä, joten lähimailta löytyy niin vuoristoa, kuin vettäkin. Oma rantasauna onkin noin 15 kilometrin päässä tallista, jonka voi halutessaan varata omaan käyttöön. Rantasaunalla on hevosia varten pihatto ja varusteille oma säilytystila.

 

Bergvall on virtuaalitalli ja jokainen tallin hevonen on virtuaalihevonen.
Ulkoasun kuvat © Vapaasti by AK, Pixabay

 

©2019 Bergvall - suntuubi.com